Harjoitukset

Kimara harjoittelee parittoman viikon tiistaina klo 18.00-19.30 Reijolan yhteisötalolla Reijolan yhteisösalissa Urheilupuistontie 2 80330 Reijola. Harjoituksiin ovat tervetulleita kaikki kansantanssista kiinnostuneet. Kimarassa kaikki pääsevät tanssimaan, koska paria vaihdetaan.

 
 

Esiintymiset

 

Kimara esiintyy vuosittain kesätorilla Joensuussa sekä tilauksesta erilaisissa juhlissa ja tilaisuuksissa. 

Nordlek 

Kimara on jo Nordlek-konkari. Olemme olleet mukana Nordlekissa jo vuodesta 1985 lähtien. Bergenissä ja Vejlessä olimme Kari Bergholmin opetusryhmänä.

Juhlatanssit

Vuodesta 2000 lähtien Nordlekin ohjelmaan on kuulunut myös bal-dans-ilta johon perinteisesti kuuluu juhlaillallinen ja salonkitansseja eri maista. 

Muuta ryhmän toimintaa

Kansantanssin lisäksi ryhmämme harrastaa muutakin yhdessä.